25.1.1989

Kanne Iisalmen raastuvanoikeudessa

A on Hautaustoimisto ja Kukkakauppa B Oy:lle 11.7.1985 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että hänet oli otettu ruumisauton kuljettajaksi yhtiön palvelukseen aluksi harjoittelijaksi 16.11.1984 ja kahden päivän kuluttua 19.11.1984 alkaen pysyvään työsopimuslain 1 §:n mukaiseen työsuhteeseen. Työsuhteen palkka- ja muut ehdot olivat määräytyneet Kaupan Työnantajaliitto KTL r.y:n ja LTK:n Erityisalojen Työntekijäliitto r.y:n sekä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto r.y:n välillä 3.5.1984 allekirjoitetun kaupan automiehiä koskevan työehtosopimus I:n mukaisesti. Noin kuukauden kuluttua A:n työsuhteen alkamisesta yhtiön edustaja B oli kehottanut A:ta kuljettamaan autossa kaksi ruumisarkkua samalla kertaa. Kun ne eivät olleet mahtuneet autoon eikä kehotuksen noudattaminen ollut tämän vuoksi onnistunut, B oli sanonut A:lle, että asiasta vielä keskusteltaisiin. Tämä oli tapahtunut ennen joulua 1984. A:n palattua joulun jälkeen työhön 27.12.1984 hänelle oli ilmoitettu hänen työsuhteensa päättyvän heti, kuitenkin siten, että irtisanomisajan palkka oli maksettu kahdelta viikolta eli ajalta 28.12.1984-9.1.1985. A:n tiedusteltua syytä irtisanomiseen hänelle oli kerrottu sen perusteeksi, että hän oli arvostellut työnantajansa toimenpiteitä. Yhtiö ei ollut lainkaan suostunut perimään ammattiyhdistyksen jäsenmaksuja eikä ollut muutoinkaan hyväksynyt työntekijöikseen sellaisia henkilöitä, joilla oli poliittisia tai uskonnollisia vakaumuksia. Koska irtisanomiseen ei ollut ollut erityisen painavia syitä, irtisanomisen tosiasiallisena perusteena oli ollut A:n jäsenyys Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto r.y:ssä. Lisäksi yhtiö ei ollut noudattanut lainmukaista irtisanomismenettelyä, joten irtisanominen oli ollut sekä perusteeltaan että menettelyltään lain vastainen.

Näistä syistä A on muun ohella vaatinut, että yhtiö velvoitettaisiin suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkaa, huomioon ottaen jo maksetut 1.911,60 markkaa, 1.927,40 markkaa 16 prosentin korkoineen 28.1.1985 lukien sekä joko suorittamaan korvauksena perusteettomasta irtisanomisesta 20 kuukauden palkkaa vastaavat 82.000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien tai jatkamaan mahdollisimman pikaisesti A:n työsuhdetta. Tämän varalta A on vaatinut työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 22 §:ssä tarkoitettuna vaihtoehtoisena korvauksena palkan menetystä vastaavan määrän enintään kuitenkin edellä mainitun summan korkoineen. Lisäksi A on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista siltä osin kuin hänelle ei ollut myönnetty maksutonta oikeudenkäyntiä.

Yhtiön vastine

Yhtiö on kanteen johdosta lausunut, että A:n työsuhde oli purettu koeaikana ja että A:lle oli maksettu hänen palkkasaatavansa kokonaan. Sen vuoksi yhtiö on vastustanut kannetta.

Raastuvanoikeuden päätös 16.4.1986

Raastuvanoikeus, joka on myöntänyt A:lle maksuttoman oikeudenkäynnin korvausvelvollisuudetta valtiolle asian käsittelyn vaatimista menoista ja määrännyt hänen avustajakseen varatuomari X:n, on katsonut selvitetyksi, että A, joka oli kuulunut Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto r.y:een, oli tullut 16.11.1984 lukien yhtiön palvelukseen työsopimuslain 1 §:n mukaiseen työsuhteeseen. A:n ensisijainen työ oli ollut ruumisauton kuljetus ja toissijaisesti muut hautaustoimiston työt, minkä vuoksi hänen työsuhteeseensa oli sovellettava Kaupan Työnantajaliitto r.y:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto r.y:n välillä 3.5.1984 allekirjoitettua automiehiä koskevaa työehtosopimusta. Asianosaisten tarkoituksena työsopimusta solmittaessa ei ollut ollut noudattaa työsuhteen alussa koeaikaa. He eivät silloin ilmeisesti olleet edes tienneet, että sanotun työehtosopimuksen mukaan jatkuvaan työsuhteeseen otetulla oli ennen vakinaiseksi työntekijäksi tuloaan kolmen kuukauden koeaika. Näin ollen mainitun työehtosopimuksen koeaikaa koskevaa ehtoa ei ollut sovellettava puheena olevaan työsuhteeseen.

Osakeyhtiö oli 27.12.1984 irtisanonut A:n työsopimuksen päättymään heti kuitenkin siten, että hänelle oli maksettu palkka kahdelta viikolta eli ajalta 28.12.1984-9.1.1985. Ainakin osittain syynä irtisanomiseen oli ollut se, että A oli ennen joulua 1984 työnantajan edustajan kehotettua laittamaan autoon kaksi ruumisarkkua samalla kertaa kuljetettavaksi vastustanut määräystä arvostellen sellaista kuljetusta hölmöläisten hommaksi. Sen sijaan oli jäänyt näyttämättä, että irtisanomiseen olisi ollut syynä A:n kuuluminen ammattiliittoon. Osakeyhtiö ei ollut antanut A:lle irtisanomismenettelystä annetun lain 7 §:n mukaisia ohjeita irtisanomisen aiheuttamista toimenpiteistä. Osakeyhtiö ei ollut näyttänyt sillä olleen työsopimuslain 37 §:n 2 momentin edellyttämää erityisen painavaa syytä A:n irtisanomiseen.

Raastuvanoikeus on katsonut, ottaen huomioon paitsi työntekijän ja työnantajan olosuhteet yleensä, erityisesti työnantajan menettely työsopimusta irtisanottaessa, työntekijän itsensä antama aihe irtisanomiseen, työtä vaille jäämisen arvioitu kesto, työsuhteen lyhyt kestoaika, työntekijän arvioitu ansion menetys sekä hänen ikänsä ja mahdollisuutensa saada myöhemmin hänen ammattiaan vastaavaa työtä, että A:lle lainvastaisesta irtisanomisesta tuomittavan korvauksen määränä oli pidettävä kuuden kuukauden palkkaa.

Näillä perusteilla ja kun osakeyhtiö oli ilmoittanut, ettei ollut edellytyksiä työsuhteen palauttamiselle eikä niitä raastuvanoikeudenkaan harkinnan mukaan ollut olemassa, raastuvanoikeus on, hyläten vaatimukset enemmälti, velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle eräiden muiden korvausten ohessa irtisanomisajan palkkana vielä vaaditut 1.927 markkaa 40 penniä 16 prosentin korkoineen 28.1.1985 lukien sekä korvauksena lainvastaisesta irtisanomisesta 23.034 markkaa 16 prosentin korkoineen 11.7.1985 lukien.

Vielä yhtiö on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi ennen maksuttoman oikeudenkäynnin alkamispäivää 10.9.1985 kertyneistä oikeudenkäyntikuluista 3.200 markkaa 16 prosentin korkoineen 16.4.1986 lukien.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 2.7.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi asianosaiset olivat saattaneet jutun, on todennut, että A ja yhtiö kummatkin olivat olleet sidottuja kanteessa mainittuun automiehiä koskevaan työehtosopimukseen ja sen 3 §:n 2 kohdan koeaikaa koskevaan määräykseen, jonka mukaan kullakin sopimuksessa tarkoitettuun jatkuvaan työsuhteeseen otetulla on ennen vakinaiseksi työntekijäksi tuloaan kolmen kuukauden koeaika, mikäli työnantajan ja työntekijän kesken ei ole lyhyemmästä sovittu. Tätä koeaikaa koskevaa määräystä oli sovellettava riippumatta siitä, olivatko asianosaiset tunteneet sanotun määräyksen. Yhtiö oli näin ollen voinut koeaikana purkaa A:n työsopimuksen irtisanomisaikaa noudattamatta. Työsuhteen purkamisen ei ollut näytetty tapahtuneen epäasiallisilla perusteilla. Näillä perusteilla hovioikeus on hylännyt A:n kanteen kokonaisuudessaan ja vapauttanut yhtiön kaikesta korvausvelvollisuudesta A:lle. Asian laatuun nähden oikeudenkäyntikulut jäivät asianosaisten itsensä vastattaviksi.

Perustelut

Yhtiö, joka ei ole työsopimusta solmittaessa viitannut työsuhteessa sovellettavaan koeaikamääräyksen sisältävään työehtosopimukseen, ei ole muutoinkaan näyttänyt, että tarkoituksena olisi ollut erikseen sopia A:n kanssa työsuhteessa noudatettavasta koeajasta. A:n työsopimus on siten sovittu toistaiseksi voimassa olevaksi ilman koeaikaa koskevaa ehtoa. Yhtiö ei ole myöskään näyttänyt, että sillä olisi ollut työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy A:n työsopimuksen irtisanomiseen. A:lla on siten oikeus irtisanomisajan palkkaan ja korvaukseen laittomasta irtisanomisesta, jonka määränä raastuvanoikeuden mainitsemin perustein pidetään kuuden kuukauden palkkaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin A:n vaatimus irtisanomisajan palkasta ja työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta suoritettavasta korvauksesta on hylätty ja asia sanotuilta osin sekä myös yhtiön A:lle maksettavaksi tuomittua oikeudenkäyntikulujen korvausta koskevalta osalta jätetään raastuvanoikeuden päätöksen varaan.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista asianajaja X:lle palkkioksi A:n avustamisesta Korkeimmassa oikeudessa 800 markkaa, mikä palkkio yhtiö velvoitetaan korvaamaan takaisin valtiolle.